Autoton päivä 2005 – tapahtumat

VALTAKUNNALLISET TAPAHTUMAT

Auton Päivä

Autoilijoiden etu-, harrastus- ja palvelujärjestö Autoliitto ry. järjesti jokavuotiseen tapaansa Auton Päivän 32 paikkakunnalla ympäri Suomea. Auton Päivä järjestettiin tänä vuonna jo yhdeksännen

Tapahtumissa pyrittiin huomioimaan eri-ikäisten liikenteessä liikkuvien tarpeet. Koululaisille järjestettiin polkupyöräilyyn liittyviä tietokilpailuja. Nuoremmat voivat opetella liikennesääntöjäopettajan johdolla erityisessä paikalle pystytetyssä liikennekaupungissa Lohjalla, Lahdessa ja Seinäjoella.

Yhteyshenkilö:
Järjestöpäällikkö Matti Sinervä
Autoliitto ry.
puh. 0400 503 506
matti.sinerva@autoliitto.fi
www.autoliitto.fi

Valtakunnallinen sauvakävelytempaus Etelä-Savossa

Valtakunnallisella sauvakävelyviikolla 19.-24.9. YLE sauvoi näkyvästi savolaisten kanssa Etelä-Savossa. Samalla YLE haastoi kaikki suomalaiset ympäri maata sauvomaan.

Savon sauvakävelykampanja toteutettiin viestinä reitillä Savonlinna - Rantasalmi - Juva - Pieksänmaa - Pieksämäki - Kangasniemi - Mikkeli - Mäntyharju. Tapahtuma oli Ylen Suomi Liikkeelle! -kampanjan, YLE Etelä-Savon Radion, Etelä-Savon Liikunnan ja Suomen Ladun paikallisjärjestöjen yhteinen ponnistus.

Kävelyviikko koostui 32 osuudesta, joiden pituus vaihteli viidestä 15 kilometriin. Viestiä kuljetettiin tuttujen YLE-kasvojen johdolla hyvässä seurassa yhdessä kävellen. Mukaan iloiseen tapahtumaan pääsivät kaikki.

YLEN liikuntalähettiläät Eva Polttila, Risto Autio ja Hilla Blomberg olivat mukana iloisessa tapahtumassa koko viikon ja kannustivat väkeä rentoon mutta tehokkaaseen liikuntaan toritapahtumissa. Toritapahtumia oli päivittäin klo 11-12.

Yhteyshenkilö:
Projektipäällikkö Tuire Nuolivirta
Yleisradio
PL 84
00024 YLEISRADIO
09-1480 2732, matkapuhelin 040 547 2732
tuire.nuolivirta@yle.fi

PAIKALLISET TAPAHTUMAT

HARTOLA

Hartolassa järjestettiin 24.9. ja 25.9. kaksi patikkaa.
Vuorenkylän syyspatikan järjestivät Putkijärven nuorisoseura ry ja Vuorenkylän-Seura ry. Kustaa Patikkan järjesti Hartolan Latu ry.

HELSINKI

- Helsingissä vietettiin Kansainvälistä autotonta päivää 22.9. Esplanadin puiston ympäristössä kello 9-19. Yleisöllä oli mahdollisuus saada hyödyllistä tietoa joukkoliikenteestä, ilmanlaadusta, liikenneturvallisuudesta, vaihtoehtoisista liikkumismuodoista sekä nauttia mukavasta ohjelmasta Espan lavalla että sen lähiympäristössä jo kuudetta kertaa.

Espan puiston ympäristö muutettiin kello 7-22 pihakatualueeksi. Pohjoisesplanadilla toimintaansa esittelivät YTV, HKL, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenneturva, Suomen Taksiliitto, ympäristöministeriö sekä Pyöräilykuntien verkosto. Helsingin kaupungin matkailutoimisto järjesti kaksi maksutonta kävelykierrosta Kruununhaan ja Katajanokan alueille teemana venäläinen ja tsaarin ajan Helsinki.

Autottomana päivänä matkustaminen julkisilla kulkuvälineillä oli samanhintaista niin seutuliikenteessä kuin Espoon, Helsingin ja Vantaan sisäisessä liikenteessä. Lippujen hinnat oli helppo muistaa: Aikuiset maksoivat lipusta euron, lapset puoli euroa ja alennusryhmät arvolipuista puoli euroa.

Helsingissä Liikkujan viikko liittyi osana Muotoilun vuoteen. Myös autoton päivä huomioi luovuusteeman. Oletko joskus miettinyt, miten kuljettaa ison perheen viikonloppuostokset kotiin ilman autoa tai kuinka saada harrastusvälineet jouhevasti bussiin? Muun muassa näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia ympäristöministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön järjestämässä ideakilpailussa, jonka voittajat julkistettiin Kansainvälisenä autottomana päivänä Espan lavalla.

Yhteyshenkilö:
Jorma Kaihlanen
Pl 2100
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
09-169 3513
jorma.kaihlanen@ksv.hel.fi

- Eurooppa-talossa oli 22.9. avoimet ovet: tarjolla oli EU-tietoutta, lämmintä teetä, ilmapalloja, tietokilpailu sekä talon edustalla hevosvaljakko, jolla mahdollisuus tehdä kierros Espan puistossa.

Yhteyshenkilö:
Hannu Melvasalo (komissio) / Nina Novak (parlamentti)
Pohjoisesplanadi 31
00100 Helsinki
09 6226 5464
hannu.melvasalo@cec.eu.int , nnovak@europarl.eu.int

- Autottoman päivän yhteydessä haluttiin tuoda esille myös vaihtoehtoisia liikkumistapoja, joista yksi on kaupunkikiipeily. Tätä tuli opettamaan englantilainen taiteilija Lottie Child, jonka kutsuivat Suomeen yhteistyössä Kiasma ja British Council. Sessio pidettiin torstaina 22. päivä noin klo 14.00-16.00.

Yhteyshenkilö:
Valtteri Väkevä
Mannerheiminaukio 2 / Kiasma Teatteri
00100 Helsinki
puh. 040 737 0158
valtteri.vakeva@kiasma.fi

- Kriittinen pyöräretki kartoitti niitä Helsingin tieosuuksia, joissa liikennejärjestelyt pyöräilijöiden kannalta ovat kaikkein huonoimmat. Samalla näytettiin, että pyöräilijät muodostavat kriittisen massan, joka tulee huomioida liikennesuunnittelussa ja kaupungin rakenteessa.

Yhteyshenkilö:
Jukka Huhta
puh. 050 309 9166
jukka.huhta@iki.fi

- Kävelykadun varrella olevan ja 130. vuottaan juhlivan uusrenessanssityylisen As Oy Fasaanilinnan valopihalla oli kukkatori 22.-24.9. Näytillä oli kauden leikkokukkia, sidontatuotteita, orkideoita, kuivakukkateoksia, kukka-aiheisia koruja ja pajuteoksia sekä kukkien sidontanäytöksiä ja opastusta orkideaharrastajille. Ohjelmassa oli myös huilumusiikkia ja kahvitarjoilua.

Yhteyshenkilö:
Matti Ojanperä
Iso Roobertinkatu 3-5 A 26 b
00120 Helsinki
050-5339124
ei2198@kolumbus.fi

- Akateemisen Wartin juoksu oli osa Autotonta päivää Esplanadin puistossa.

Yhteyshenkilö:
Katja Arpalo
Olympiastadion, Eteläkaarre
00250 Helsinki
09-7517 6663
katja.arpalo@oll.fi

- Kuljetusliike Niemi teki Helsingin pihakatualueella muuton hevospelillä 22.9.

Yhteyshenkilö:
Esa Niemi
esa.niemi@niemi.fi
p. (09) 5420 5439, 0400 452400

HIMANKA

Keski-Pohjanmaan Liikunta ry järjesti YLE / Radio Keskipohjanmaan sekä Maa- ja kotitalousnaisten kanssa liikuntakiertueen Keski-Pohjanmaan alueen kunnissa. Tapahtumassa jaettiin ajankohtaista tietoa mm. terveydestä ja ravinnosta, sekä esiteltiin yksi terveysliikuntalaji.

Yhteyshenkilö:
Johanna Hirvinen
Mannerheiminaukio 7, 2. krs
67100 Kokkola
06-8321 326, 050-5330 487
johanna.hirvinen@kepli.com

HOLLOLA

Sauvakävelyratsia Hollolassa järjestettiin Pikku-Veskulla klo 10-12.

Yhteyshenkilö:
Mai-Brit Salo
puh. 03 8168754

JOENSUU

Pohjois-Karjalan Liikunta ry järjesti Työyhteisöjen kävelykampanjan, joka kiersi ympäri Pohjois-Karjalaa 1.9.-11.10. Kampanja pysähtyi myös Joensuussa.

Yhteyshenkilö:
Risto Laukkanen
Rantakatu 35
80100 Joensuu
013-2481450
risto.laukkanen@pokali.fi

JYVÄSKYLÄ

- Autotonta päivää vietettiin Jyväskylässä Kirkkopuistossa klo 12-19 välisenä aikana.

Yhteyshenkilö:
Maarit Valkonen
puh. 044-362 1887
maarit.valkonen.hba@jypoly.fi

- Lisäksi Keski-Suomen Liikunta ry järjesti Siltojen juoksun, joka kiersi järvenrantareittiä Jyväsjärven ympäri.

Yhteyshenkilö:
Petri Lehtoranta
Rautpohjankatu 10
40700 Jyväskylä
014-3392112, 050-533 3858
petri.lehtoranta@kesli.fi

- Poliisi, Liikenneturva, Yhdyskuntatoimi ja JAPA ry järjestivät Mattilanniemessä pyöräilyinfon. Opastus jatkui katuopastuksena keskustan risteysalueella. Yliopiston liikuntasihteeri Anneli Mörä-Leino tuli Mattilanniemeen kertomaan opiskelijoiden liikuntamahdollisuuksista Jyväskylässä.

Yhteyshenkilö:
Timo Vuoriainen
puh. (014) 625 480, 050 5210 862
timo.vuoriainen@jkl.fi

- JKL burners järjesti kumin polttoa Jyväskylän asema-aukiolla.

- Jyväskylän Kuntoliikunta ry järjesti kävelytestin klo 18 alkaen. Keski-Suomen allergia- ja astmayhdistys teki samalla PEF-mittauksia.

Yhteyshenkilö:
Sirkka Kannas
puh. (014) 626 036
sirkka.kannas@jkl.fi

- Jyväskylän keskustassa oli tarjolla Ukk-Kävelytestejä, joiden yhteydessä tehtiin pef-mittauksia (keuhkojen toimintaa).

Yhteyshenkilö:
Tiina Tarvainen
Kauppakatu 4
40100 Jyväskylä
014-610 901
allergia-ja.astmayhdistys@co.inet.fi

KAJAANI

- Kajaanissa järjestettiin Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelman terveysliikunnan aluekierros painonhallinta-teemalla. Lisäksi järjestettiin Terve Sydän Luonnosta -tapahtuma Raatihuoneentorilla klo 14-18. Ohjelmassa oli järjestöesittelyjä, kulttuuria ja liikuntaa.

Yhteyshenkilö:
Liisa Pikkarainen
Kauppakatu 21, 3. krs
87100 Kajaani
08-632 5923
liisa.pikkarainen@kainuunliikunta.fi

- Haasta itsesi kunnolla -tapahtuma tarjosi 1 km:n kävelytestin yli 60-vuotiaille, toimintakyky- ja tasapainomittauksia sekä OMRON-askelmittarien esittelyä ja kokeilumahdollisuuden.

Yhteyshenkilö:
Aila Tartia-Jalonen
puh. 044-710 1422
aila.tartia-jalonen@kajaani.fi

- Kansallisena sauvakävelypäivänä Kajaanissa järjestettiin Suomi Liikkeelle -sauvajumppa ja -letka sekä sauvakävelykiekka. Oheisohjelmana oli Omron-askelmittariesittely, vinkkejä ja ohjausta tehokkaaseen sauvakävelytekniikkaan.

Yhteyshenkilö:
Aila Tartia-Jalonen
puh. 044-710 1422
aila.tartia-jalonen@kajaani.fi

KANNUS

Keski-Pohjanmaan Liikunta ry järjesti yhteistyössä YLE / Radio Keskipohjanmaan sekä Maa- ja kotitalousnaisten kanssa liikuntakiertueen Keski-Pohjanmaan alueen kunnissa. Tapahtumassa jaettiin ajankohtaista tietoa mm. terveydestä ja ravinnosta.

Yhteyshenkilö:
Johanna Hirvinen, Liikettä sivusille -hanke
Mannerheiminaukio 7, 2. krs
67100 Kokkola
06-8321 326, 050-5330 487
johanna.hirvinen@kepli.com

KOUVOLA

- Kouvolassa vietettiin Iitu-prinsessan autotonta syntymäpäiväjuhlaa parkkiruudussa. Tarjolla oli reilun kaupan kahvia.

Yhteyshenkilö:
Titti Pyörälä
Utinkatu 85
45200 Kouvola
puh. 040 7248 779
lounas80@hotmail.com

- Kouvolan Seudun Kuntayhtymän Agenda21 ja Kouvolan seudun ympäristöviranhaltijat järjestivät neuvonta- ja tiedotuspisteen kävelykatu Manskilla 22.9.05. Tilaisuudessa jaettiin erilaista materiaalia, tehtiin melumittauksia ja keskusteltiin kiinnostuneiden kanssa.

Yhteyshenkilö:
Päivi Hippeläinen
Ilmarinkuja 3
45100 Kouvola
040 520 7408
paivi.hippelainen@kouvolaregion.fi

KUOPIO

- Kuopiossa järjestettiin Tartu tilaisuuteen -seminaari.

Yhteyshenkilö:
Tanja Luostarinen / Pohjois-Savon Liikunta
Haapaniemenkatu 10 A
70100 KUOPIO
017-3698 604
tanja.luostarinen@pohjois-savonliikunta.fi

- Keski-Suomen ympäristökeskus järjesti opastettuja luontoretkiä koululuokille ja työyhteisöille Tourujoen luontopolulla.

Yhteyshenkilö:
Maarit Valkonen
puh. 044-362 1887
maarit.valkonen.hba@jypoly.fi

LAHTI

Kansainvälisen Autottoman päivän teemana oli "järkevät työmatkat". Teemalla kannustetaan pyöräilyyn, kävelyyn, joukkoliikenteeseen ja kimppakyyteihin liikkumisvaihtoehtoina. Lahden tapahtumassa teemaan yhdistyivät kevyen liikenteen painottaminen sekä ekotehokkuus koko ympäristöviikon teemana. Tapahtumaan oli ideoitu näyttely ja faktaseinä työmatkaliikenteeseen liittyen sekä aihetta tukeva paneelikeskustelu, tietoiskuja ja esittelypisteitä.

Päätapahtuma keskittyi edellisvuosien tapaan Aleksanterinkadulle Sokoksen eteen, johon sijoittuivat iso valkoinen lava, polkuautot ja niiden rata, järjestöjen esittelykatoksia sekä Liikenneturvan törmäyslaite. Aleksanterinkatu oli kävely- ja joukkoliikennekatuna, eli suljettu henkilöautoliikenteeltä aamusta alkaen koko päivän väliltä Vesijärvenkatu - Rauhankatu. Ohjelmassa oli mm. esteettömyysparaati, poliisien polkupyörähuutokauppa, sirkusesityksiä sekä kuntoliikuntaa.

Ympäristöviikon avanneesta Autottoman päivän tapahtumasta haluttiin saada kaikkien lahtelaisten yhteinen tapahtuma, joten sen suunnittelu oli tehty mahdollisimman vuorovaikutteisena. Huhtikuussa järjestetty Liikenneforumin ideointiseminaari keräsi yhteen liikenteen kehittämisestä ja Autottoman päivän tapahtumasta kiinnostuneita tahoja virkamiehistä, päättäjistä ja liikennöitsijöistä opiskelijoihin, aluekummeihin ja yhdistysten edustajiin (luonto-, terveys, liikunta- ja asukasyhdistyksiä). Lahden Liikenneforum on keväällä 2003 perustettu avoin keskustelufoorumi, joka pyrkii kehittämään Lahden liikennekulttuuria kestävämmäksi ja saamaan suunnittelua vuorovaikutteisemmaksi.

Yhteyshenkilö:
Juulia Tuominen
Vesijärvenkatu 11 A, 6. krs
15140 Lahti
050-3878739
juulia.tuominen@lahti.fi

Lisäksi järjestettiin sauvakävelyratsia Lahdessa Pikku-Veskulla klo 10-12 ja senioreiden liikunnallinen teemapäivä 20.9. Ohjelmassa oli monipuolista ohjattua liikuntaa, tasapainorata, tanssia, kuntaneuvontaa ja luentoja.

Yhteyshenkilö:
Mai-Brit Salo
puh. 03 8168754

LAMMI

Lammilla järjestettiin Sydänretki la 25.9.05. Matkat 3 ja 5 km.

Yhteyshenkilö:
Kimmo Kouru
puh. 0400-712613

LAPPEENRANTA

Lappeenrannassa oli 16.9. tarjolla terveysliikuntaluentoja sekä liikuntaa eri muodoissa. Tapahtuman hinta oli 7 e, mutta ilmaisen lipun sai noutaa myös Valtakadun Handelsbankenista, Urheilu-Koskimiehestä Ratakadulta tai K-Supermarket Sammonlahdesta.

Yhteyshenkilö:
Mikko Ikävalko
Kotipolku 2
55120 Imatra
(05) 4761 333 tai 0400 478 134
mikko.ikavalko@eklu.fi

Tartu tilaisuuteen - KKI-aluekierros pysähtyi myös Lappeenrannassa.

Yhteyshenkilö:
Mikko Ikävalko
Kotipolku 2
55120 Imatra
(05) 4761 333 tai gsm. 0400 478 134
mikko.ikavalko@eklu.fi

LEMPÄÄLÄ

Lempäälässä Autottomana päivänä 22.9.2005 klo 17.00 ja 22.00 välisenä aikana kertamaksun matkastaan maksavat matkustajat kuljetettiin bussissa lastenlipun hinnalla. Mukana liikennöitsijöistä olivat Väinö Paunu Oy, Valkeakosken Liikenne Oy, Lauttakylän Auto Oy ja Länsilinjat Oy.

Yhteyshenkilö:
Kaija Kuivasniemi ja Pekka Savinsaari
Lempäälän kunta, Tekninen toimi,
PL 36,
37501 Lempäälä
03-374 4508 (Kuivasniemi) tai 03-3744506
kaija.kuivasniemi@lempaala.fi tai pekka.savinsaari@lempaala.fi

LOHTAJA

Keski-Pohjanmaan Liikunta ry järjesti yhteistyössä YLE / Radio Keskipohjanmaan sekä Maa- ja kotitalousnaisten kanssa liikuntakiertueen Keski-Pohjanmaan alueen kunnissa. Tapahtumassa oli tarjolla ajankohtaista tietoa terveydestä ja ravinnosta, sekä jonkin terveysliikuntalajin esittely.

Yhteyshenkilö:
Johanna Hirvinen, Liikettä sivusille -hanke
Mannerheiminaukio 7, 2. krs
67100 Kokkola
06-8321 326, 050-5330 487
johanna.hirvinen@kepli.com

OULU

Oulussa pääsi Autottomana päivänä liikkumaan bussilla ilmaiseksi (lapset) tai puoleen hintaan (aikuiset).

Yhteyshenkilö:
Jaakko Ylinampa
PL 32
90015 Oulun kaupunki
08 5584 2122

PADASJOKI

Padasjoella Uimahalli ja kuntosali olivat avoinna klo 14-20.30 ja niihin pääsi ilmaiseksi sisään. Ohjelmassa oli mm. vesiliikuntaa koululaisille, vesijumppaa, hengenpelastusnäytös ja vesijuoksua.

Yhteyshenkilö:
Marja-Liisa Manninen
marja-liisa.manninen@padasjoki.fi

PALTAMO

Paltamossa järjestettiin koko perheen liikuntatapahtuma 20.9. Ohjelmassa oli tietoa sauvakävelystä Nordic Walkingiin, OMRON-askelmittariesittely, ohjeistusta kävelyyn ja sopivan kengän valintaan, UNICEF-kävely ja mahdollisuus tukea UNICEF-työtä. Ohjattua liikunnallista ohjelmaa oli myös lapsille.

Yhteyshenkilö:
Liisa Pikkarainen
Kauppakatu 21, 3.krs
87100 Kajaani
08-632 5923
liisa.pikkarainen@kainuunliikunta.fi

PORI

- Porin Promenadikeskuksen viereen kävelykadulle pystytettiin Autottomana päivänä teltta, josta jaettiin tietoa mm. Porin ilmanlaadusta ja melusta, retkeilyreiteistä, pyörätietoverkostosta, liikenneonnettomuustilastoista sekä Porin joukkoliikenteestä. Paikalla olivat myös Nuorten työpaja, joka opasti pyörän huollosta työnäytöksen yhteydessä, liikunnanohjaajat opastivat liikuntaan liittyvissä asioissa ja pyöräpoliisit vastailivat omaan toimintaansa liittyviin kysymyksiin. Paikallinen pyöräseura esitteli toimintaansa ja kertoi pyöräilystä harrastuksena.

- Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos järjesti noin tunnin kestävän opastetun kulttuurikävelyn Kivi-Porissa. Promenadikeskuksen aulassa sai myös tutustua Keijo Vallin vanhojen polkupyörien näyttelyyn.

- Päiväkoti Tuulentupa järjesti Toejoen koulun pihalla oman pyöräilytapahtuman klo 9.30 alkaen.

Yhteyshenkilö:
Johanna Koivukoski
puh. 02-6211214
johanna.koivukoski@pori.fi

- Porin vapaa-aikavirasto järjesti paljon kysyttyä vesijuoksuopastusta aloitteleville ja jo lajia harrastaneille Meri-Porin uimahallissa 20.9. ja keskustan uimahallissa 16.9., sauvakävelyopastusta Katinkurun tiellä 18.9. ja Kirjurinluodolla 21.9. ja ilmaisen tutustumisen niska-hartiajumppaan Herralahden koululla 19.9.

Yhteyshenkilö:
Elina Riippa
elina.riippa@pori.fi

- Kirjurinluodon Arenalla järjestettiin Sykettä syksyyn -liikuntatapahtuma 17.9. Tapahtuman järjesti TUL:n Porin toimisto.

PORVOO

Porvoossa paikallisliikenteen numerolinjoilla oli ilmainen bussikuljetus klo 10-14. Kyydit tarjosi Porvoon kaupunki yhdessä Porvoon Liikenne Oy:n kanssa.

Yhteyshenkilö:
Janita Pihlaja-Wickholm
Rihkamatori B
06100 Porvoo
019-5202815
janita.pihlaja@porvoo.fi

RISTIJÄRVI

16.9. oli Ristijärvellä tarjolla liikunnallista toimintaa kaiken ikäisille Ristijärven senioriliikuntatalolla. Ohjelmassa oli mm. kuntojumppaa, kävelytestejä, ohjattuja kuntosalitunteja, vesiliikuntaa sekä Nordic Walking -sauvakävelyohjausta. Päivä oli osa Haasta Itsesi Kunnolla -kuntokampanjaa.

Yhteyshenkilö:
Liisa Pikkarainen
Kauppakatu 21, 3. krs
87100 Kajaani
08-632 5923
liisa.pikkarainen@kainuunliikunta.fi

ROVANIEMI

- Rovaniemellä järjestettiin Hyvinvointipäivä 17.9. Kyseessä oli terveyden ja hyvinvoinnin tapahtumapäivä Rovaniemellä. Paikalla oli vesijuoksun asiantuntija Heikki Puhakka. Lisäksi ohjelmassa oli hyvinvointiin liittyviä luentoja, letkeää jumppaa, rentoutusta yms. sekä mahdollisuus verenpaineenmittaukseen, hierontaan sekä kehonkoostumusanalyysiin. Lapsille oli tarjolla temppurata.

Yhteyshenkilö:
Anu Karjalainen
anu.karjalainen@edu.ramk.fi, puh. 041-4390744

Petra Salminen
petra.salminen@edu.ramk.fi, puh 040-7260082

- Rovaniemen keskustassa Autottoman päivän kunniaksi järjestettiin koko perheen piknik-henkinen tapahtuma. Tapahtumassa oli kylttien maalausta, kasvomaalausta, katuun piirtelyä, ongintaa ja pientä purtavaa.

Yhteyshenkilö:
Lasse Jansson
puh. 041 507 7272
ljansson@ulapland.fi

- Rovaniemen seudun paikallisliikenteessä Autottomana päivänä lapset pääsivät kyytiin ilmaiseksi ja aikuiset lasten lipun hinnalla.

Yhteyshenkilö:
Pentti Kiistala
Hallituskatu 7
96100 Rovaniemi
puh. 016-3222322

SIEVI

Keski-Pohjanmaan Liikunta ry järjesti yhteistyössä YLE / Radio Keskipohjanmaan sekä Maa- ja kotitalousnaisten kanssa liikuntakiertueen Keski-Pohjanmaan alueen kunnissa. Tapahtumassa oli tarjolla ajankohtaista tietoa mm. lasten liikunnasta sekä iltapäiväkerho-toiminnasta.

Yhteyshenkilö:
Johanna Hirvinen
Mannerheiminaukio 7, 2. krs
67100 Kokkola
06-8321 326
johanna.hirvinen@kepli.com

TAIPALSAARI

Taipalsaaren Kisa ja Raja-Karjalan Suunnistajat järjestivät kaikille avoimen retkeilytapahtuman. Matkat 5-18 km. EKOP tarjosi pullakahvit ja mehut Riutan laavulla.

TAMPERE

Autottomana päivänä Tampereella järjestettiin seuraavat tapahtumat:

- Nähtävää ja koettavaa Keskustorilla
Sauvakävelyn, sähköpyörän ja maakaasukäyttöisen huoltoauton esittelyä. Polkupyörien kunnostamista ja turvamerkintää. Ilmastokylttien maalaamista. Telttakatoksessa järjestöjen ja yhteisöjen tarjontaa ja sanomaa mm. esteettömyydestä, hengitysilmasta, ilmastosta, luonnollisesta liikkumisesta ja järkevistä työmatkoista.

- Tiedätkö liikenteestä?
Asiallisen leikkimielisiä tietovisoja. Kolme asiallisesti leikkimielistä tietokilpailua Autottoman päivän toritapahtumaan osallistuville.

- Näin liikun viksusti
Piirustuskilpailu päiväkotilapsille ja kirjoituskilpailu koululaisille.

- Järkevät työmatkat -haastekilpailu
Haastekilpailu työyhteisöille Autottoman päivän aattona 21.9. Palkintojen jako Autottomana päivänä Keskustorilla. Minkä työyhteisön työntekijöistä useimmat taittavat kilpailupäivänä työmatkansa ilman yksityisiä moottorikulkuneuvoja?

- Tätä et näe autosta - kaupunkikävelykierrokset
Opastetut kaupunkikävelykierrokset kestivät puolitoista tuntia. Ensimmäinen kierros oli suunniteltu esteettömäksi ja kesti noin tunnin.

- Pormestarin pyöräily
Leikkimielinen pyöräilykilpailu, jossa yksilöt kilpailivat taitopisteistä omassa sarjassaan ja 3-henkiset joukkueet omassaan. Tavoitteena oli pyöräillä reitti mahdollisimman virheettömästi ja turvallisesti, aikaa kilpailussa ei otettu.

- Kestävät liikenneratkaisut Tampereen keskustassa
Paneelikeskustelu. Asiantuntijat alustivat, kaikki keskustelivat. Tilaisuus oli avoin kaikille ja siihen oli vapaa pääsy.

Yhteyshenkilöt:

Nähtävää ja koettavaa Keskustorilla, Tiedätkö liikenteestä? -tietovisat ja kaupunkikävelykierrokset:
Terttu Viteli, Ekokumppanit Oy
PL 487
33101 Tampere
020 716 5518
terttu.viteli@tampere.fi

Näin liikun viksusti kilpailu ja Järkevät työmatkat -haastekilpailu:
Suvi Holm, Ekokumppanit Oy
PL 487
33101 Tampere
020 716 5650
suvi.holm@tampere.fi

Pormestarin pyöräily:
Taini Rajala, Ekokumppanit Oy
PL 487
33101 Tampere
020 716 5518
taini.rajala@tampere.fi

Kestävät liikenneratkaisut -paneelikeskustelu:
Ilpo Mäkelä, Ekokumppanit Oy
PL 487
33101 Tampere
020 716 5518
ilpo.makela@tampere.fi

TURKU

Turun Autottoman päivän vietossa näkyi teema "Luovasti liikkeelle". Tapahtuma järjestettiin Yliopistonkadun kävelykatuosuudella, jossa oli tarjolla sekä toimintaa että tietoa.

Tapahtumassa sai testata pyöräilytaitoja ja tarkistaa oikean pyöräily- ja sauvakävelyasennon. Lisäksi sai tutustua valjakkokoiriin, saada tietoa hevosen monikäytöstä sekä tavata ratsupoliisit.

Jos tapahtumassa kirjoitti tai jos sinne toi mukanaan pienen omakohtaisen, liikenneaiheisen tarinan, sai vastineeksi "eksymisohjeita", joiden avulla oli hauska tutustua omaan kotikaupunkiin aivan uudella tavalla. Toki tarjolla oli myös perinteisiä karttoja ulkoilu- ja liikuntareittien löytämiseksi. Lisäksi tapahtumassa sai tietoa kestävästä liikkumisesta, Turun liikenteestä ja liikenteen khk-päästöistä sekä liikenneturvallisuudesta.

Iltapäivällä selvisi, "Mitä kaikkea voi tehdä, kun ei ole autolla liikenteessä?", kun Turun kaupungin ulkoilmaosasto esiintyi.

Bussilla sai matkustaa kertalipun hinnalla koko päivän.

Mukana Agendatoimisto, Energiatoimisto, joukkoliikennetoimisto, Kevytkulkuneuvojen Ystävät ry, Meidän Turku ry, Liikenneturva, liikuntapalvelukeskus, poliisi, SPR, Suomen Työhevosseura, Suomen Valjakkourheilijoiden liitto, suunnittelutoimisto, Turun kaupungin ulkoilmaosasto, TYY sekä Uusi Tuuli ry, Estelle.

Yhteyshenkilö:
Henna Saukkonen
Linnankatu 41
20100 Turku
(02) 262 3174, 050 540 2001
vsagendatoimisto@turku.fi

VAALA

Vaalassa järjestettiin Haasta Itsesi Kunnolla -tapahtuma, johon kuului senioritanssia ja 1 km:n kävelytesti yli 60-ikäisille.

Yhteyshenkilö:
Liisa Pikkarainen
puh. 08-632 5923
liisa.pikkarainen@kainuunliikunta.fi

Lisäksi Vaalassa järjestettiin UNICEF-kävely.

Yhteyshenkilö:
Jenna Leinonen
puh. 0400-855 908

VAASA

Vaasan Autottomassa päivässä mukana olivat:

Vaasan kaupunki, ympäristöosasto
- esitteiden jakoa

Vaasan Seudun Hengitysyhdistys ry
- esitteiden jakoa

Vaasan Kävelyklubi ry
- kävely on hyvä harrastus

Liikenneturva Vaasan aluetoimisto
- esitteiden jakoa

Vaasan yliopiston ylioppilaskunta (Vaasan yliopiston kampusalueella)
- tutustumiskäynti Terranovaan
- kampusalueella tiedotusta aiheeseen liittyen

Yhteyshenkilö:
Jan Sandberg
Senaatinkatu 1 B
65100 VAASA
06-325 1201
jan.sandberg@vaasa.fi

VUOLIJOKI

Vuolijoen kunnassa oli Liikkujan viikon jokaisena päivänä kaikille avoimia liikunnallisia tapahtumia. Viikon aikana oli mm. Pilatesta, tanssia, kävelytestejä, perheliikunta-tapahtumia sekä Nordic Walking -ohjausta.

Yhteyshenkilö:
Jukka Pyrrö
puh. 0440-344 312
jukka.pyrro@koripalloliitto.fi

Liikkujan viikossa mukana

Motiva logo_Pysty some.jpg            Liikennevirasto_logo_Fin_Screen_RGB.jpg             Sähköpostiallekirjoitus_Kulje viisaasti.jpg

 

Menossa mukana

poljin harmaa.jpg