Tapahtuman järjestäjä: lisää Liikkujan viikon toimesi Mobility Action -tietopankkiin!

Mobility Action -tietopankki on tarkoitettu tapahtumia järjestäville tahoille, jotka eivät ole Liikkujan viikon virallisia viettäjiä, eli kuntia tai kaupunkeja. Lisäämällä kestävää liikkumista edistävät toimesi Mobility Action -sivulle, olet mukana Euroopan laajuisessa kestävän liikkumisen toiminnassa ja saat kansainvälistä näkyvyyttä työllesi. Hyviä esimerkkejä kaivataan, jotta yhä useammat toimijat voisivat saada inspiraatiota omiin liikkumisen ohjaamisen kampanjoihinsa.

Listattavat toimet voivat olla Liikkujan viikolle keskittyviä, mutta yhtä lailla myös muihin ajankohtiin sijoittuvia tai jatkuvia tekoja kuten palveluiden parannuksia. Teknisiä toimia, kuten esimerkiksi joukkoliikenne- tai pyöräilyinfran kehittämistä ei listata, vaan haussa ovat nimenomaan erilaiset liikkumisen ohjauksen kampanjat ja käyttäytymismuutoksen ohjauskeinot. Kaiken listattavan tekstin tulee olla englanninkielistä ja edistää muutosta kohti kestävämpää liikkumista. 

Toimia voivat listata sekä julkiset tahot, järjestötoimijat että yksityiset organisaatiot. 

Tulevia toimenpiteitä suunnitellessasi voit myös itse katsastaa sivuilta, mitä kaikkea on Euroopassa tehty viime vuosina!

 Lisätietoa ja linkki toimien rekisteröimiseen: http://www.mobilityweek.eu/about-mobilityactions/

Lisätietoa:

Sini Marttinen, Motiva Oy
puh. 050 549 8798
sini.marttinen@motiva.fi

Liikkujan viikossa mukana

Motiva logo_Pysty some.jpg            Liikennevirasto_logo_Fin_Screen_RGB.jpg             Sähköpostiallekirjoitus_Kulje viisaasti.jpg

 

Menossa mukana

poljin harmaa.jpg